Blog is on pause, but please do enjoy my tweets :)

Vielä palvelun laadusta

Aiemmassa postissani Palvelun laadusta en tarkoittanut, että työn tekijät olisivat huonoja. Ongelma on liikkeenjohdollinen. Mitä pidetään tärkeänä ja paljonko siihen budjetoidaan aikaa ja rahaa. -Tuntuu, että kautta Suomen ollaan kiinnostuneempia tekemään vähän rahaa nopeasti kuin paljon vähän hitaammin.

Jokaisessa organisaatiossa pitäisi olla yksi ihminen, jolla ei ole mitään vastuualuetta. Näin nekin asiat joita kukaan ei ehdi tekemään saataisivat hoitua.
Hyvä esimerkki voisi olla miten Talonmies-ammatin poistuminen vaikuttanut kiinteistöjen ja ympäristöjen kuntoon. Välillä ilokseen näkee jonkun vanhemman ihmisen harjaavan kadunpätkää talonsa edessä, mitä siivous tai huoltofirma ei milloinkaan pystyisi tekemään kilpailutuksesta johtuen.

Samassa rytinässä kun ensimmäiset siivoussopimukset kilpailutettiin, tehtävälistoista jäi puuttumaan asioita, koska tarjouksista yritettiin tehdä mahdollisimman halpoja. Myöhemmin niitä on lisäilty listoille. Pahimmillaan on saattanut käydä niin että firma ottaa työstä enemmän rahaa, mutta siivoojan tulee tehdä työ samassa ajassa.

2 comments:

siina said...

näin on. muuten: ei sitä tiedä, vaikka talkkarit tekisivätkin kampäkin suomessakin. käsittääkseni yhdysvalloissa siirrrytään yhä enemmän "palveluasumiseen", jolloin asuinrakennus on kuin yhdistetty hotelli, ravintola ja kuntosali. ja vuokrat tietty pilvissä.

Ainu said...

Meijän mansikat oli nyt 2,90 litra. Alimmillaan tänä kesänä.

Kyllä ne siitä varmaan vähän vielä laskee.

Mutta kyllä ostin viime kesänä litran kolmella eurolla ja olin ihan tyytyväinen.
Mansikat on mansikoita. Enkä säilö.